SearchEuropeanJobs.com

Yliopistonlehtori tai yliopisto-opettaja, psykologia

Company

University of Oulu

Location

oulu, Finland

Type

Full-time

Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto, jonka noin 4000 työntekijää tuottavat korkeatasoiseen tutkimukseen pohjautuvaa uutta tietoa ja antavat tutkimukseen perustuvaa opetusta kestävämmän, älykkäämmän ja inhimillisemmän maailman rakentamiseksi. Oulun yliopistoyhteisössä toimii kaikkiaan noin 19 000 henkilöä. Pohjoisen tiedeyhteisömme toiminta on globaalisti vaikuttavaa ja luo edellytyksiä innovaatioiden syntymiselle.

Haemme nyt Oulun yliopiston kasvatustieteiden ja psykologian tiedekuntaan, psykologian yksikköön.

Yliopistonlehtori tai yliopisto-opettaja

määräaikaiseen sijaisuuteen ajalle – 31.8.2030.

Psykologian yksikkö tekee monitieteellistä tutkimusta keskeisimmillä psykologian sovellusaloilla. Tutkimusteemojamme ovat esimerkiksi hyvinvointi, työhyvinvointi, persoonallisuus, varhaiselämän kehitykseen liittyvät riskit ja pitkän aikavälin resilienssi, sekä kielen ymmärtäminen.

Työtehtävät

Ope...

★ Ready to Start Your European Career?

Take the next step and apply for this exciting opportunity

Apply Now