Etelä-Savon Koulutus Oy hakee rehtoria. Rehtori johtaa Etelä-Savon ammattiopiston opetuksen suunnittelua ja toteutusta siten, että se vastaa maakunnan ja osin koko Suomen osalta työelämän osaajatarpeeseen. Rehtorin tehtävänä on myös opetuksen ja kehittämishankkeiden sekä yhteistyössä tytäryhtiömme KasvuEsedu Oy:n kanssa edistää alueen elinvoimaa ja kilpailukykyä. Nämä tehtävät on säädetty laissa ammatillisesta koulutuksesta (Laki ammatillisesta koulutuksesta 531/2017).
Rehtorin johdettavana työskentelee kuusi osaamispäällikköä, jotka toimivat omien koulutusalojensa esihenkilöinä. Rehtori kuuluu konsernin johtoryhmään ja raportoi suoraan toimitusjohtajalle. Hän toimii keskeisessä roolissa ammattiopiston työelämäyhteistyön rakentajana ja ylläpitäjänä.
Valittavalta rehtorilta edellytämme ylempää korkeakoulututkintoa ja ammatillisen toisen asteen vaatimaa rehtorin kelpoisuutta, johon sisältyy asetuksen (asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista /986) mu...
Take the next step and apply for this exciting opportunity
Apply Now